Aitosuo, Pielavesi 

Aitosuon kosteikko (12 ha) on perustettu entiselle turvetuotantoalueelle. Kaksiosainen kosteikko koostuu erillisistä etelä- ja pohjoispuolen osista, joiden välissä kulkee tie.  

Ilmakuva talvisesta entisestä turvealueesta.

Koko alue ennen kunnostuksien aloittamista. Etualalla pohjoinen osa ja taaempana eteläinen. Kuva: Holtti Hakonen

Rakennustyöt aloitettiin talvella 2022 ja viimeisteltiin saman vuoden kesänä. Patopengertä kosteikolle rakennettiin yhteensä noin 1300 metriä. Molemmilla kosteikkoalueilla on omat vedensäätelylaitteensa ja tulvaputkensa. Kosteikolle johdetaan vesiä rumpuputkien avulla valuma-alueelta.  

Ilmakuva entisestä turvealueesta. Maan pinnassa osittain lunta.

Pohjoisosa töiden alkaessa. Kuva: Holtti Hakonen

Alueiden välissä olevan tien rummut vaihdettiin uusiin ja tie penkattiin molemmin puolin, jotta tie pysyy kuivana ja ajettavana. Tämä mahdollistaa osaltaan kosteikon hoidon ajokoneilla. 

Vaikka varsinainen vedennosto alueelle tehdään vasta keväällä 2023, löysivät linnut alueen jo kesällä 2022. Kosteikolla kävi kova kuhina.  

Ilmakuva kosteikosta.

Valmis kosteikon pohjoinen osa. Kuva: Holtti Hakonen

Ilmakuva kosteikosta.

Valmis kosteikon eteläinen osa. Kuva: Holtti Hakonen

Suunnittelu: Janne Turunen, Otso Metsäpalvelut Oy 

Työmaajohto: Janne Turunen, Tmi Coldfin 

Kaivinkonetyö: Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy 

Päivitetty 14.9.2022