Siperia, Rovaniemi

Valmiit kosteikot • Siperia, Rovaniemi

Ilmakuva kosteikosta.
default

Siperia, Rovaniemi

Ilmakuva kosteikosta.
Siperian kosteikko heinäkuussa ennen kunnostusten aloittamista. Kuva: Holtti Hakonen
Ilmakuva kosteikosta kesällä.
Valmis Siperian kosteikko kesällä 2023. Kuva: Holtti Hakonen

Lähtökohdat

Siperian kosteikko perustettiin viljelyksestä poistuneelle, 60-luvulla perustetulle peltoalueelle. Avosuolle tehty pelto-ojitus on pellon lisäksi kuivattanut myöhemmin perustetun Lamminaavan soidensuojelualueen länsireunaa. Ojituksen kuivatus on ollut niin tehokasta, että jopa tulvahuipun aikaan osa Lamminaavan länsireunan rimmistä pysyi kuivana.

Alue oli erityisesti hanhien, mutta myös muiden vesilintujen suosiossa ennen ojitusta. Maanomistajalla oli haaveena palauttaa alue linnuille mieleiseksi. Kosteikon perustamisen yhteydessä voitiin parantaa myös Lamminaavan länsilaidan vesitaloutta.

Toteutus

Kosteikon maanrakennustyöt toteutettiin syksyllä 2021. Kaakkoislaitaan rakennettiin turpeesta noin 300 m pitkä patopenger, johon asennettiin vedensäätelylaite ja muotoiltiin kivetty ylivirtausuoma.

Ilmakuva syksyisestä kosteikkoalueesta.
Patopenger on Siperian kosteikolla mutkitteleva. Kuva: Holtti Hakonen
Patolaite eli vedensäätelylaite asennettiin syyskuussa 2021. Kuva: Holtti Hakonen
Patolaite eli vedensäätelylaite asennettiin syyskuussa 2021. Kuva: Holtti Hakonen

Peltoa ja Lamminaavan soidensuojelualuetta kuivattavia ojia tukittiin ja ohjailtiin uudelleen peltoalueen itäreunalla. Osaa sarkaojista levennettiin, jotta alueella on myös matalan veden aikaan mahdollista liikkua kanootilla. Ojien kaivumaista muotoiltiin loivapiirteisiä saaria linnuille suojaisiksi levähdys- ja pesimäpaikoiksi.

Ilmakuva syksyisestä kosteikosta.
Kosteikko maanrakennustöiden valmistuttua syyskuussa. Kuva: Holtti Hakonen
Ilmakuva suoalueesta.
Kunnostuksilla parannettiin Lamminaavan soidensuojelualueen vesitaloutta huomattavasti. Kuva: Holtti Hakonen

Patopenkereiden annettiin asettua ja niiden pinnan heinittyä. Vesi nostettiin alueelle keväällä 2023.

Lue lisää: Siperian kosteikko, esittely (PDF)

Suunnittelu: Markku Vierelä ja Suomen riistakeskus, Holtti Hakonen. Ryhmä Rovaniemen ammattikorkeakoulun maanmittauslinjan insinööriopiskelijoita suoritti vaaituksen vuonna 2012.

Kaivinkonetyö: Pure Environment Tech oy