Letkunsuo, Keitele

Valmiit kosteikot • Letkunsuo, Keitele

Ilmakuva kosteikosta.
Kosteikko kaivutöiden valmistuttua heinäkuussa 2022. Kuva: Holtti Hakonen

Letkunsuo, Keitele

Ilmakuva entisestä turvetuotantoalueesta.
Alue huhtikuussa 2021 ennen kunnostusten aloittamista. Kuva: Holtti Hakonen
Ilmakuva kosteikosta.
Kosteikko kaivutöiden valmistuttua heinäkuussa 2022. Kuva: Holtti Hakonen

Lähtökohdat

Letkunsuon kosteikko on perustettu entiselle turvetuotantoalueelle, josta tuotanto oli lopetettu yli 10 vuotta ennen kosteikon perustamista. Pumppaamo oli kuitenkin poistettu vasta vuonna 2020. Alavalla tuotantoalueella oli ojissa paljon vettä, ja tulvat nostivat veden jopa sarkojen päälle. Suuri ja kunnostettu laskukanava piti kuitenkin huolen siitä, että vesi myös laski nopeasti. Tästä huolimatta alueella oli vakiintunut vesi- ja lokkilinnusto jo ennen kosteikon perustamistöitä.

Toteutus

Alueen muuttaminen kosteikoksi (23,5 ha) aloitettiin maaliskuussa 2022 lannoittamalla hapan turvepohja tuhkalla. Alueen pehmeyden takia tuhka levitettiin helikopterilla.

Heinäkuussa toteutettiin varsinaiset rakennustyöt, jotka valmistuivat nopeasti. Vanha laskuoja muutettiin kiviverhoilluksi ylivirtausuomaksi ja sen rinnalle asennettiin virtaamansäätölaite vedenpinnan aktiivista säätelyä varten.

Kaivinkone muokkaamassa maata.
Vanhan lasku-uoman tulppausta heinäkuussa 2022. Kuva: Holtti Hakonen
Kiviaineista, vettä ja puolikas putki.
Patolaite asennettiin heinäkuussa 2022. Kuva: Holtti Hakonen

Eteläreunan pengertä korotettiin matalimmista kohdistaan noin 70 m matkalta. Lisäksi kosteikon ympäri laskevasta ojasta puhkaistiin haara kosteikolle, jotta valuma-alue laajenisi.

Korkeimpien ja kuivimpien sarkojen keskivaiheille muotoiltiin lopuksi pari saareketta linnuille levähdys- ja pesimäpaikoiksi.

Lue lisää: Letkunsuon kosteikon esittely (PDF)

Suunnittelu ja työmaaohjaus: Holtti Hakonen, SOTKA-hanke

Maanrakennustyöt: maanomistaja