Nauti

Luonnon monimuotoisuus

Monet vesilintulajit ovat taantuneet viime vuosikymmeninä. Väheneminen on erityisen huolestuttavaa rehevillä sisävesillä esimerkiksi haapanalla, telkällä, jouhisorsalla, lapasorsalla, heinätavilla, nokikanalla sekä puna- ja tukkasotkalla. Taantumisen syiksi epäillään muun muassa sopivien elinympäristöjen, kuten kosteikkojen vähenemistä ja laadun heikkenemistä, pienpetojen aiheuttamaa saalistusta sekä pesintöjä pedoilta suojaavien naurulokkien vähentymistä. Kosteikkojen puute heikentää niistä riippuvaisten eläinlajien kantoja.

Suomessa kosteikoiden tilaa on heikennetty pitkään. Tuhansia matalia ja reheviä lintujärviä on kuivattu osittain tai kokonaan. Lisäksi maa- ja metsätalouden ravinnepäästöt ovat kuormittaneet vesistöjä. Kosteikkoja luova majava metsästettiin sukuputtoon jo 1800-luvulla. Laji on nyt tehnyt paluuta Suomen luontoon vajaan sadan vuoden ajan.

Niin majavan kuin ihmisen tekemissä kosteikoissa sekä kausikosteikoissa on monia ominaisuuksia, joita tavalliset järvet tarjoavat usein vain niukasti. Kosteikon matala, lämmin vesi ylläpitää monimuotoista eliöyhteisöä. Matala vesi tarjoaa vesikasveille hyvän kasvualustan, ja kasvit tarjoavat niin ravintoa kuin suojaa monille lajeille.

Kosteikon tulviessa ravinteita vapautuu eliöstön käyttöön, jolloin perustuotanto kasvaa. Vaikutus kulkee läpi ravintoketjun tarjoten vedessä eläville selkärangattomille, sammakoille sekä mantereille (vesilisko) runsaasti ravintoa. Kosteikoiden kasvillisuutta käyvät syömässä monet maanisäkkäät ja esimerkiksi lepakot saalistavat kosteikolta kuoriutuvia selkärangattomia.

Myös vesilinnut hyötyvät, sillä naaraat tarvitsevat runsaasti selkärangatonravintoa munien tuottamiseen ja poikaset kasvamiseen. Kosteikot ovat erityisen merkittäviä poikueympäristöjä, sillä matalasta vedestä pienten sorsan poikasten on helppo tavoittaa pohjalla elävät selkärangattomat tai noukkia kasveilla lepäileviä hyönteisiä.

Kasvillisuus tarjoaa myös suojaa, niin poikasille kuin aikuisille linnuille. Saarekkeet, kivet ja puunrungot ovat sorsanpoikasille hyviä lepäily- ja kuivattelualustoja. Pesinnän jälkeen, sulkasadon aikaan aikuiset linnut ovat lentokyvyttömiä, joten ne hakeutuvat sulkimaan suojaisille, runsaasti ravintoa tarjoaville kosteikoille.

Kosteikkoa perustaessa majavan matkiminen voi olla kannattavaa. Majavan patoamilla kosteikolla vaihtelevat monivuotiset tulva- ja tulvaamattomat vaiheet, jolloin kosteikon tuotanto pysyy korkeana. Tulvan alta paljastuvat tulvaniityt tarjoavat ravintoa monille nisäkkäille. Loivat, tulvivat rannat ovat myös kahlaajien suosiossa ja voivat varsinkin muuttoaikana kerätä suuret joukot ruokailevia lintuja. Mikäli kosteikko jäätyy talvella pohjia myöten tai se kuivataan välillä, vähenee kalojen aiheuttama ravintokilpailu selkärangattomista. Varsinkin mustakurkku-uikku sekä manteri viihtyvät kalattomissa kosteikoissa.

Parhaimmillaan perustetut kosteikot muodostavat verkoston, jossa eri-ikäiset ja syvyys-profiililtaan vaihtelevat kosteikot tarjoavat monipuolisen elinympäristön. Vesilintujen tarpeet vaihtelevat niin lajien välillä kuin lisääntymiskauden sisällä. Jo yhdellä peltoaukealla ja tilojen metsämailla oleva usean kosteikon verkosto parantaa vesilintujen viihtyvyyttä ja paikallista poikastuottoa yksittäistä kohdetta enemmän.

Kosteikkojen ja rehevien järvien kokonaisuus määrittelee vesilintukantojen tulevaisuuden, populaatiokoon ja sen, ovatko kannat tarpeeksi elinvoimaisia metsästettäviksi. Laadukkaiden elinympäristöjen verkosto ratkaisee riistakantojen hyvinvoinnin ja runsauden.

Luonnon tarkkailu

Kosteikot ovat lintuharrastajalle hienoja retkikohteita. Kotiseudulle rakennetun kosteikon arvoa lintuharrastajan silmissä lisää helppo saavutettavuus. Kosteikolla voi päästä seuraamaan mustakurkku-uikkua pesänrakennuspuuhissa tai nuolihaukkaa sudenkorentojahdissa. Kesäöinä voi kuulla luhtakerttusen remakkaa ryöpytystä ja luhtahuitin viheltelyä.
Kosteikot ovat hienoja lähikohteita koko perheen linturetkelle tai koulun teemapäivälle. Kosteikoille voi vaikkapa talkoovoimin rakentaa lintutornin, pitkospuita tai laavun nuotiopaikkoineen.

Vesilintulaskennat antavat arvokasta tietoa lintukantojen tilasta. Kosteikolla kannattaa tehdä sekä vesilintujen pari- että poikuelaskentoja. Jos olet kiinnostunut perustamaan laskentapisteen tai jatkamaan aiempaa pistettä, tutustu ohjeisiin Luonnontieteellisen museon (Luomus) sivuilta.

Vaikka rakennetut kosteikot ovat usein myös metsästyskohteita, ei lintuharrastajilla ole syytä karttaa sorsastajia. Sorsanpyynnin seuraaminen ja metsästäjiin tutustuminen ovat tilaisuus tutustua ekologiseen tapaan hankkia lihaa sekä oppia arvostamaan vastuullista suomalaista metsästystä ja metsästäjien mittavaa talkootyötä vesilintujen elinympäristöjen hyväksi. Metsästäjät ovat luontoa arvostavia ihmisiä, joiden talkootyöt kosteikoilla hyödyttävät valtaisaa joukkoa lintulajeja.

Mikäli haluaa käydä kosteikolla eri aikaan kuin sorsastajat, onnistuu sekin: sorsien metsästyskausi alkaa vasta elokuun loppupuolella, joten kesäkuinen yölaulajaretki sijoittuu eri ajanjaksolle. Kosteikkolinnusto on parhaimmillaan alku- ja keskikesällä, jolloin kosteikot ovat rauhassa metsästykseltä. Metsästyskaudella sorsastus painottuu Suomessa aikaan ennen iltahämärää, joten keskipäivällä ei yleensä törmää sorsastajiin elokuun lopussakaan.

Metsästys

Metsästys on kosteikkojen suosittu virkistyskäyttömuoto ja halu parantaa omia metsästysmahdollisuuksia erottuu tärkeimpänä syynä kosteikkojen perustamis-, kunnostus- ja hoitotöiden taustalta. Metsästäjien tekemällä luonnonhoitotyöllä ja metsästyksen jatkuvuuden turvaamisella on selvä yhteys. Vesilinnuille soveltuvia elinympäristöjä perustamalla ja niitä aktiivisesti hoitamalla voidaan parantaa vesilintujen paikallista poikastuottoa ja luoda sitä kautta perustaa metsästyksen ekologiselle kestävyydelle.

Vesilinnuilla ja etenkin niiden poikasilla on monia saalistajia. Vieraslajit minkki ja supikoira voivat heikentää tuntuvasti vesilintujen lisääntymismenestystä rosvoamalla munapesiä ja saalistamalla poikasia. Jottei arvokas työ vesilintujen elinympäristöjen parantamiseksi valuisi hukkaan katoavina poikueina, tulisi riittävän tehokkaan pienpetopyynnin järjestämiseen kiinnittää erityistä huomiota.

Tuloksellinen pienpetopyynti osana kosteikkoluonnon muuta hoitoa hyödyttää riistalintujen lisäksi kosteikkoympäristön vaateliaita ja välittömiä suojelutoimia vaativia lajeja. Vinkkejä ja ohjeita vieraspetojen pyyntiin löydät osoitteesta www.vieraspeto.fi.

Pelkkä poikastuoton onnistuminen ei vielä takaa vesilintujen pesimäkantojen vahvistumista omalla kosteikolla. Vastuullinen metsästäjä säätelee vuotuista verotusta poikuetuoton mukaan. Hyvänä ohjesääntönä voidaan pitää sitä, että poikue-elinympäristöissä vuotuisen metsästyskuolleisuuden tulisi olla merkittävästi pienempää kuin alueen poikastuotto. Näin kosteikolla olisi positiivinen vaikutus vesilintukantoihin.

Luotettavimmin vuotuisen enimmäissaaliin arviointi onnistuu seuraamalla kesän mittaan kosteikon elämää ja vuosittaisilla vesilintulaskennoilla, joilla saadaan hyvä kokonaiskuva paikallisesta vesilintukannasta ja kesän lisääntymismenestyksestä. Paikallisen tuoton lisäksi on hyvä huomioida myös lajien yleinen tila ja kohdentaa metsästys hyvin pärjääviin lajeihin, kuten sinisorsaan.

Vesilintulaskentoihin pohjautuvan verotussuunnittelun lisäksi kosteikoilla tapahtuvaa metsästystä varten kannattaa määritellä yhteiset pelisäännöt, jotka voivat koskea esimerkiksi metsästyksen kiintiöitä, ajallisia rajoituksia tai erillisten metsästykseltä rauhoitettujen alueiden perustamista. Metsästyksen itsesäätelyä kehittämällä voidaan parhaiten hillitä vesilintujen ennenaikaisen muuton käynnistymistä, mikä sekä pidentää vesilintujen aktiivista metsästyskautta kotimaassa että lisää omaa kansallista vastuutamme muuttavan riistavaran hoidosta ja kohtuullisesta kestävästä käytöstä.

Vesien suojelu ja tulvien hillintä

Kosteikoissa veden virtausnopeus hidastuu ja veden mukana kulkeva kiintoaines laskeutuu kosteikon pohjalle ja sedimentoituu. Samalla kiintoaineeseen sitoutuneita ravinteita poistuu kierrosta, mikä vähentää alapuolisten järvien kuormitusta. Lisäksi kosteikon kasvillisuus käyttää kasvuunsa jonkin verran liukoisessa muodossa olevaa fosforia suoraan vedestä sekä juuriensa välityksellä sedimentistä alentaen näin kosteikosta poistuvan veden kokonaisfosforipitoisuutta. Kosteikon kasvillisuus ja pieneliöt sitovat typpeä ja vapauttavat sitä takaisin ilmakehään.

Kosteikot tasaavat syksyyn ja kevääseen ajoittuvia ylivirtaamia, kun virtausnopeus hidastuu ja vedenpinnan noustessa kosteikkoon varastoituu väliaikaisesti vettä. Tämä tasaa alapuolisen uoman virtausta. Kosteikkojen merkitys niin tulvien hillinnälle kuin vesiensuojelulle perustuu pitkälti niiden kokoon suhteessa yläpuoliseen valuma-alueeseen ja sieltä tulevaan tulovirtaamaan.

Mikäli kosteikko on pinta-alaltaan liian pieni suhteessa sen kautta kulkevaan virtaamaan, sen varastotilavuus on pieni ja virtausnopeus jää suureksi. Näin veden viipymä jää lyhyeksi. Veden virratessa liian nopeasti kosteikon läpi kiintoaines ei ehdi laskeutua altaan pohjalle. Puhumattakaan siitä, että pieneliöstö ja kasvit ehtisivät käyttää vedessä olevia ravinteita ja siten vaikuttaa kokonaisravinnemäärään.

Oikealla mitoituksella kosteikosta saadaan niin vesiensuojelullisia kuin tulvasuojelullisia hyötyjä kosteikon alapuolisia vesistöjä ajatellen. Luonnonmukaisessa tulvasuojelussa kyse on ensisijaisesti veden pidättämisestä valuma-alueella.

Mitä pienempi valuma-alue on ja mitä suurempi kosteikko, sen tehokkaammin kosteikko vähentää hetkellisiä tulvapiikkejä ja toimii samalla vesiensuojeluratkaisuna. Esimerkiksi Jyrkännotkon kosteikko Lohjalla ja Joussuon kosteikko Pyhäjärvellä ovat hyviä esimerkkejä latva-alueiden kosteikoista, joiden koko suhteessa valuma-alueeseen on suuri. Muutaman kymmenen hehtaarin valumavesiä käsittelemään riittää muutaman aarin kosteikko.

Peukalosääntö varmasti riittävän kokoiselle vesiensuojelulliselle kosteikolle on 1 % yläpuolisen valuma-alueen koosta. Vesiensuojelussa kannattaa katsoa myös lähelle. Purot ja joet kasvavat pienistä noroista.

Maisema

Maaseutumaisemaan palautettu vesipinta miellyttää silmää: kukapa ei haluaisi nähdä veden välkettä auton tai kotitalon ikkunasta. Peltojen keskelle tai metsän siimekseen perustetulla tai kunnostetulla kosteikolla on usein maisemallista arvoa. Kosteikko tuo maisemaan myös elämää vesilintuparvien kierrellessä kosteikon yläpuolella.

Riistakannat ovat huomattavasti runsaammat maisemassa, josta löytyy riittävästi suoja- ja ruokailupaikkoja. Maatalousmaisemassa kosteikot, nurmikaistaleet uomien varsilla, luonnonhoitopellot sekä toimiva viljelykierto ja talviaikainen kasvipeitteisyys auttavat lajistoa viihtymään ja monipuolistavat maaseudun luontoa. Metsissä monipuolisuutta tuovat hallittu hoitamattomuus, eli suojaa antavan alikasvoksen ja varvuston säästäminen, sekapuusto sekä vaihettumisvyöhykkeiden ja mustikkametsien hoito kosteikkojen perustamisen ohella.