Huolehdi

Huolehdi

Huolehdi

Kosteikon vetovoima vesilinnuille usein heikkenee vähän hoidetulla kosteikolla. Kosteikon hoito on paras aloittaa heti perustamis- tai kunnostamistöiden päätyttyä. Viipymättä aloitettu ja jatkuva hoito on edullisin ja helpoin tapa pitää kosteikko kunnossa. Myös tehokkaan vesiensuojelun edellytys on kosteikon aktiivinen hoito. Vain hoidettu kosteikko toimii suunnitellusti ja palvelee käyttötarkoitustaan. 

Kosteikon hoito kannattaa pitää mielessä jo suunnittelun ja toteutuksen aikana. Huomioon kannattaa ottaa esimerkiksi: 

  • Pienpetopyynnin suunnittelu ja loukkujen asennus. Minkinraudoille kannattaa valita paikat tulo-ojien ja laskuojan paikkeille. Kohteille, joissa vedenpintaa säädellään aktiivisesti, rantavedessä kelluva lautta on yksi toimiva ratkaisu.
  • Patojen ja penkereiden suunnittelu niin, että niillä voi ajaa traktorilla vähintään talviaikaan koneellisen niiton ja raivauksen mahdollistamiseksi.  
  • Kosteikon keskiosiin ja saarekkeille on suunniteltu ajoreitti, jota voidaan käyttää kosteikon ollessa kuiva. Näin kosteikkoalueen koneellinen hoito on mahdollista talviaikaan ja kosteikon ollessa kuiva.
  • Kaikkien käsiteltyjen ja rakennettujen alueiden (saarekkeet, luiskat, padot) kylväminen monivuotisella heinäseoksella heti, kun mahdollista. Kasvillisuus sitoo maan rakennetta sekä estää eroosiota ja vesakoitumista. Mahdollisuuksien mukaan padot ja penkereet viimeistellään paikalta otetulla ruokamullalla, jossa on valmis siemenpankki nopean kasvittumisen tueksi. 
  • Tulo-ojan suulle tarvittaessa kaivettava lietesyvänne sijoitetaan siten, että se on helppo käydä kaivinkoneella tyhjentämässä. Kulkureitti pidetään kunnossa niittämällä. Lietesyvänteet tyhjennetään kosteikon vedenpinnan ollessa alhaalla. Tyhjennys kannattaa tehdä, kun altaassa on vielä lietetilaa jonkin verran jäljellä. Täysi lietesyvänne tarkoittaa sitä, että lietettä on jo päässyt virtaamaan pidemmälle kosteikkoon.

Vedenpinnan säätely

Vedenpinnan säätelyyn on olemassa kaksi erilaista perusmallia, tulvaniitty-kausikosteikkomalli ja majavakosteikkomalli.

Tulvaniitty-kausikosteikkomalli – panostus poikue-elinympäristöön

Kausikosteikon toiminta perustuu vedenkorkeuden aktiiviseen säätelyyn, joka toteutetaan säätöpadon avulla. Vedenkorkeus voi vaihdella vuoden aikana muutamasta kymmenestä sentistä jopa metriin. Tällä tavalla päästään jäljittelemään luontaista tulvarytmiä, jossa vesi on korkealla kevätkesällä ja ajoittain syksyllä, ja matalalla loppukesällä ja talvella. Tulvaniitty-kausikosteikkomallilla voidaan helpottaa alueiden tulvahaittoja.

Aktiivisen säätelyn periaate: 
Keväällä lumi sulaa nopeammin kuin jää, jolloin kosteikosta on mahdollista saada maiseman ensimmäinen sula vesialue ja vesilinnuille kevätlevähdysalue. Kun suurin osa lumesta on sulanut, nostetaan kosteikon vesi tulvatasoon ja vesi peittää kosteikkoon kuuluvan tulvaniityn. Talven jäljiltä kosteikossa on varastotilaa kevättulvalle ja kosteikko täyttyy luontaisesti kevättulvien aikaan. Säätöpadon avulla vesi pidätetään tulvatasoon, kun kevättulva lähtee laskuun.  

Kivikkoisen uoman perällä, vesirajassa puoliympyrän muotoinen putki.
Vasta-asennettu virtaamansäätölaite, jolla kosteikon vedenkorkeutta voidaan säädellä. Kuva: Holtti Hakonen

Kevään edetessä kohti kesää pidetään vesi korkealla kevään tulvatasossa. Kesä-heinäkuun aikana vedenkorkeutta voidaan lähteä hieman laskemaan. Vesipintaa lasketaan hallitusti 3–5 viikon aikana siten, että suurin osa tulvaniityistä jää kuiville. Tulvaniityt voidaan kuivattaa myös kokonaan, jos aluetta niitetään tai laidunnetaan loppukesän ja syksyn aikana.

Karjalauma laiduntamassa vesialueen lähellä. Yksi lehmistä katsoo kameraan.
Vesilintujen poikueajan jälkeen vedenpintaa voidaan laskea niin, että kosteikko toimii laidunalueena karjalle. Kuva: Tero Salmela

Kesän jälkeen kosteikon vedenpinta on alhaalla. Alkusyksystä tehdään mahdollisuuksien mukaan penkereiden, ranta-alueiden sekä tulvaniityn niitto tai laidunnus. Voimakkaat syyssateet saavat nostaa vesipintaa tai muuttosorsille voi osan tulvaniittyalueesta tulvittaa kuukauden tai parin ajaksi. Talveksi vedenpinta lasketaan alas, tulvaniitty lepää ja odottaa kevättä ja seuraavia tulvia. 

Tällä mallilla kosteikko pysyy jatkuvasti kunnossa ja poikue-elinympäristöt tuottavina. Aluetta voi käyttää loppukesänä laitumena ja yhdistää alkukaudesta haukikantojen hoitoon. Luontainen tulvadynamiikka ehkäisee vesikasvien aiheuttamaa umpeenkasvua ja vedenpinnan lasku helpottaa kosteikon hoitoa. Talviaikainen matala vedenpinnan taso ehkäisee vahvan kalakannan muodostumista ja koko kosteikon kapasiteetti on käytössä talvitulvan yllättäessä.

Malli vaatii säännöllistä vedenpinnan säätelyä tai oikein mitoitettua V-muotoista virtaama-aukkoa ja alivirtausluukkua, joka on helppo avata ja sulkea. 

Majavakosteikkomalli – perinteinen riistakosteikko 

Majavakosteikon toiminta perustuu luontaisten tulvien esiintymiseen, jolloin vedenpinnan korkeus vaihtelee vuoden aikana virtaaman mukaan, yleensä enintään muutaman kymmenen senttiä. Toteutus tehdään siten, että patolaitteen avulla vedenpinnan taso pidetään vakiona koko vuoden. Vaihtoehtoisesti kohteeseen rakennetaan kiinteä pato tai pohjapato. 

Vedenreunassa on pystyssä puoliympyrän muotoinen putki.
Virtaamansäätölaitteen settilankkuja lisäämällä tai vähentämällä voidaan nostaa ja laskea vedenpinnan tasoa kosteikolla. Kuva: Holtti Hakonen
Alkukevään maisema, jossa vettä. Vedessä etualalla putkia ja lautoja.
Vedenpintaa voidaan yksinkertaisimmillaan säädellä käänneltävällä rumpuputkella. Kuva: Lauri Laitila

Kosteikko kuivataan 5–10 vuoden välein kokonaan vuoden tai parin ajaksi, jolloin pohjalle kasvaa uutta kasvillisuutta. Kasvittumista voidaan nopeuttaa kylvämällä esimerkiksi heinäseosta. 

Majavakosteikkomalli on helppo toteuttaa, eikä vuotuista vedenpinnan säätöä tarvita. Mallin heikkoutena on pitkä kesannointijakso ja kosteikkoalueen pinnanmyötäinen umpeenkasvu. Lisäksi kosteikkoon saattaa kehittyä hyönteisravinnosta vesilintujen kanssa kilpaileva särkikalakanta. Koska kosteikolla ei vedensäätelyn vuoksi tarvitse käydä säännöllisesti, on vaarana myös kosteikon muun hoidon laiminlyönti.

Kaivinkone auringonkukkapellon ja vesialueen välissä. Etualalla lapio ja korkea putki.
Vedenpintaa voidaan säädellä myös säätösalaojakaivojen avulla. Kuva: Holtti Hakonen
Ilmakuva kosteikosta.
Kesannointi on hyvä tehdä tasaisen vedenpinnan kosteikoilla 5–10 vuoden välein, jotta sorsanpoikasten tärkeimmällä ravinnolla, pohjan pieneliöillä, säilyy elinympäristö. Kuva: Holtti Hakonen

Patorakenteiden hoito

Kosteikon toiminta perustuu toimiviin rakenteisiin. Syksyllä ja keväällä sekä poikkeuksellisten tulvien jälkeen tarkistetaan, että patolaite ja -penkereet ovat kunnossa. Lisäksi varmistetaan, että patolaitteen tai putkien ympäristössä ei ole painumia ja ylivirtausuoma tai –putki on auki ja kunnossa. Rakenteet kannattaa tarkastaa myös rankkasateiden jälkeen.  

Patopenger painuu ensimmäisten vuosien aikana. Tarvittaessa täytemaata tulisi tuoda painumapaikkoihin, kun pato kestää ajoa, eli kuivaan aikaan tai talvella. Padon korjausmaata voi koota varastokasaksi sopivaan paikkaan kosteikon maanrakennustöiden yhteydessä. Tällöin sitä on helposti ja nopeastikin saatavissa tarvittaessa. 

Vilja- ja kukkakasveja maa-alueella, jonka toisella puolella tie ja toisella vesialue.
Patopenger tien ja kosteikon välissä Vähäjärven kosteikolla Salossa. Kuva: Lauri Laitila

Patoalue tulisi tiivistää traktorilla ajaen syksyllä ennen maan jäätymistä ja keväällä roudan sulamisen jälkeen, sillä erityisesti vesimyyrä ja piisami kaivavat tunneleita patoon. Tiivistäminen estää vuotojen syntymistä. Jos kosteikolla on piisameita, kannattaa varoa ajamista aivan penkereen reunalla. Padon sisälle kaivettu pesäonkalo saattaa romahtaa ja traktori kaatua. 

Lisäksi patojen ja penkereiden hoitoon kuuluu oleellisesti säännöllinen, vähintään vuosittain tehtävä niitto- tai raivuutyö, joka tehdään mieluiten loppukesällä tai alkusyksystä.  

Katso video patojen ja reuna-alueiden hoidosta:  

Kasvillisuuden niitto ja laidunnus

Kosteikon avoimuus houkuttelee lintuja, sillä avoimella kosteikolla ne havaitsevat lähestyvät pedot kaukaa. Siksi patopenkereiden, saarekkeiden ja ranta-alueiden niitto tai raivaus on oleellinen osa kosteikon hoitoa.  

Saarekkeiden raivaus on helpointa suorittaa, kun vesi on alhaalla ja maa jäässä. Vesialueiden järviruokokasvustojen raivaus on myös tehokkainta, kun vesi on laskettu alas. Vedenpinnan jälleen noustessa katkaistun ruo’on yläpuolelle, vesi pääsee ruo’on sisällä kasvin juureen mädättäen sen, eikä juuri kasvata uutta ilmaversoa katkaistun tilalle. 

Hyviä kokemuksia on saatu ruokokasvustojen talviaikaisesta tamppaamisesta latukoneella. Leveätelainen latukone pysyy märissäkin paikoissa hyvin pinnalla ja katkoo kasvillisuuden tehokkaasti kulku-uraltaan. Laajatkin ruovikkoalueet saadaan käsiteltyä muutamien tuntien konetyöllä kustannusten pysyessä kohtuullisina. 

Katso videolta vinkit raivaukseen: 

Osmankäämi, järviruoko ja järvikaisla ovat voimakkaasti leviäviä ja kosteikon nopeasti umpeuttavia kasveja. Kyseisten kasvien ilmestymistä kannattaa seurata. Ensimmäisenä ilmestyvät kasvit kannattaa kitkeä tai niittää heti alkuunsa tai jättää kasvustoa vain osalle kosteikkoa. On helpompaa ja halvempaa poistaa kahdelta hehtaarilta 0,5 m³ märkää kasvimassaa vuosittain kuin todeta muutaman vuoden päästä tarve poistaa 5000 m³ osmankäämikasvusto.

Ilmakuva vesialueesta, joka osmankäämikasvuston peittämä.
Tälle kosteikolle kasvoi viidessä vuodessa hehtaarin osmankäämikasvusto, joka karkottaa vesilintuja. Kuva: Holtti Hakonen

Tulva-alueet ja rantaviivat niitetään vuosittain. Mahdollisuuksien mukaan niittojäte ajetaan pois. Kasvimassasta voi kasata pieniä lepäily- ja pesimäsaarekkeita kosteikolle. Selvitä kuitenkin aina etukäteen, täytyykö vesiensuojelun syistä ravinteikas kasvijäte kuljettaa kosteikon tai vesistön välittömästä läheisyydestä kauemmas. 

Hanhipoikue uimassa kosteikolla, jonka reunamilla laiduntaa lehmiä.
Kosteikon kasvillisuutta voidaan hillitä antamalla lehmien tai lampaiden laiduntaa alueella. Kuva: Lauri Laitila

Laidunnus on luonnonmukainen tapa hoitaa kosteikon kasvillisuutta. Pienikin laiduntava karja käy kosteikon heinikot tehokkaasti läpi ja lannoittaa alueet mennessään omilla jätöksillään. On kuitenkin pidettävä huoli, ettei karja pääse tippumaan syvään veteen jyrkkäreunaisesta kohdasta, ettei synny hukkumisvaaraa. Ennen laidunnusta on myös varmistettava, ettei kosteikolla kasva myrkkykeisoa, joka on laiduntavalle karjalle tappavan myrkyllinen. Laidunnus suositellaan aloitettavaksi kosteikolla vasta loppukesästä, ettei karja tule talloneeksi heinikon seassa olevia linnunpesiä.

Pienpetopyynti

Minkki ja supikoira ovat Suomen luonnon monimuotoisuudelle erittäin haitallisia vieraslajeja, jotka heikentävät merkittävästi vesilintukantoja. Kosteikkokohteilla tulee huolehtia pitkäjänteisestä ja tehokkaasta pienpetopyynnistä. Pyyntiä on syytä jatkaa myös silloin kun kosteikolta ei enää tunnu saavan saalista, sillä vieraspedot täyttävät petotyhjiön nopeasti pyynnin lakattua.

Lisää tietoa löytyy vieraspeto.fi-sivulta sekä Riistainfon sivuilta.

Minkki seisoo kosteikon jäällä jyrsijä suussaan.
Minkki on haitallinen vieraslaji, jonka pyytäminen on tärkeää luonnonhoitoa. Kosteikoille on tärkeää virittää minkkiloukkuja. Kuva: Petri Jauhiainen

Hoitokalastus

Vesilintujen poikaset tarvitsevat riittävästi laadukasta vesiselkärangattomista koostuvaa ravintoa kasvaakseen aikuisiksi. Niiden kanssa samasta ravinnosta kilpailevat useat eri kalalajit, erityisesti särkikalat. Ilman luontaista saalistuspainetta särkikalat lisääntyvät kosteikoissa nopeasti. Vesilintujen poikasten riittävän ravinnonsaannin takaamiseksi kosteikon kalakannat on pidettävä kurissa.

Särkikalat ovat ei-toivottuja myös vesiensuojelun näkökulmasta, sillä ne etsivät ravintoa tonkimalla pohjaa: Vesi samentuu ja pohjaan laskeutuneita ravinteita siirtyy kasvillisuuden käyttöön. Näin särkikalat osaltaan edistävät vesistön rehevöitymistä sisäisen kuormituksen kautta.

Katso videolta, miten hoitokalastus onnistuu katiskoilla: 

Estä kalojen pääsy kosteikolle

Tehokkain tapa rajoittaa kalakantoja on estää jo rakennusvaiheessa kalojen pääsy kosteikkoon tai suunnitella kosteikko siten, että se on mahdollista ajoittain tyhjentää ja kuivata. Kalojen pääsyä ei kuitenkaan aina pystytä estämään. Ne voivat uida kosteikkoon esimerkiksi valuma-alueen yläpuolisista vesistöistä. Tällöin kalakantoja voidaan vähentää pyydystämällä niitä esimerkiksi mäskätyillä tiheäsilmäisillä katiskoilla tai suurissa vesistöissä nuottaamalla.

Katiska, jossa särkikaloja.
Katiskojen avulla kalojen määrää voidaan vähentää pienissä kosteikoissa. Kuva: Johanna Hellman

Kalakantaa kannattaa harventaa erityisesti keväällä niiden kutuaikaan. Pyydyksien laitossa tulee ottaa huomioon, etteivät vesilinnut pääse niihin tai ne pääsevät tarvittaessa niistä vahingoittumatta pois.

Hauki särkikalojen saalistajaksi

Vesistöjen särkikalakantoja voi vähentää kohdistamalla niihin luontaista saalistuspainetta, etenkin kosteikon valuma-alueen ala- ja yläpuolisissa vesistöissä. Hauki on monin paikoin vesistöjemme huippupeto, ja se pitää luontaisesti huolta kalaston rakenteesta. Kosteikkojen toteutuksessa voidaan ottaa huomioon haukien kutupaikkojen lisääminen. Haukien kutupaikkojen kunnostamisesta ei koidu vaaraa vesilintujen poikasille, koska suuret hauet viipyvät kosteikolla vain kevään kutuajan ja palaavat isompiin vesistöihin kudun päätyttyä.

Lue lisää Haukitehdas-hankkeesta Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön sivuilta.

Seuranta

Seuranta antaa tietoa kosteikon kehittymisestä sekä hoidon tarpeesta. Vesilinnut ovat hyvä kosteikon tilan yleisindikaattori. Jos kosteikolla on paljon pesiviä vesilintuja, ovat perusasiat yleensä kunnossa. Kosteikon kehittymistä voi seurata perustamalla kosteikolle vesilintujen laskentapisteen, josta tehdään vesilintujen parilaskennat vuosittain kahdesti kevään aikana ja poikuelaskenta kerran heinäkuussa. Ohjeet laskentaan ja pisteen perustamiseen löytyvät Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) sivuilta (luomus.fi)

Kosteikkomaisema, jossa ui telkkäpoikue.
Vesilintujen poikuelaskenta tehdään heinäkuussa. Kuva: Antti Saarenmaa

Laskentakerta vie aikaa noin vartin ja sen voi yhdistää kosteikon hoito- tai tarkistuskäyntiin. Vapaaehtoisten tekemien vesilintulaskentojen ansiosta vesilintukantojen kehityksestä on olemassa vuosikymmenten aikasarjat.  

Vesilintujen väheneminen kosteikolla voi kertoa seuraavista asioista: 

  • Pienpetoja on alueella liikaa, ja vesilinnut siirtyvät petopaineen vuoksi pesimään muualle. → tarvitaan tehokasta pienpetopyyntiä kosteikolla ja 1–3 kilometrin säteellä kosteikosta. 
  • Rannat ovat pusikoituneet ja umpeenkasvaneet siten, että vesilinnut eivät uskalla laskeutua kosteikolle. → kosteikko vaatii raivausta. 
  • Vesikasvillisuutta on liikaa ja avovettä liian vähän vesilintujen tarpeisiin. → kosteikko vaatii niittoa, ruoppausta tai vedenpinnan suurempaa vaihtelua. 
  • Kiintoaine on täyttänyt suuren osan kosteikosta ja vienyt elintilaa esimerkiksi sukeltajasorsilta. → kosteikon syvänteet täytyy tyhjentää kiintoaineesta. 
  • Kalakanta on kasvanut liian isoksi, ja kalat kilpailevat sorsien kanssa ravinnosta. Runsas kalakanta syö kosteikolta sorsanpoikasten tarvitsemat selkärangattomat, eikä alueella riitä ruokaa poikueille. Kalat myös sekoittavat pohjalietettä ja heikentävät kosteikon vesiensuojelullista tehoa. → kosteikko vaatii tehokalastusta tai kuivattamista. 
  • Karulle alueelle padotun kosteikon luontaiset ravintoresurssit on kulutettu loppuun, jolloin kosteikon kyky ylläpitää vesilinnuille tärkeää vesiselkärangatontuotantoa on voimakkaasti heikentynyt. → kosteikko täytyy väliaikaisesti kuivattaa siten, että alueelle kasvaa uusi maakasvillisuus. Kun kohteelle on muodostunut jälleen kasvipeite kesannoinnin jälkeen, tulvitetaan alue uudestaan.

Pesimä- ja lepäilypaikat

Mikäli alueella ei ole riittävästi luontaisia pesimäpaikkoja, voidaan niitä lisätä keinotekoisesti. Pesäputket, pesimälautat, maalaatikot ja telkänpöntöt ovat esimerkkejä rakenteista, joilla voidaan tukea vesilintujen pesintää. 

Kaksi miestä istuvat veneessä lintujen pesintälautan lähellä.
Pesintälautan voi rakentaa talkoovoimin ja viedä soutuveneellä sopivaan paikkaan. Kuva: Tero Salmela

Katso videolta vinkit pesimälautan rakentamiseen: 

Pesäputkien pystyttäminen saattaa lisätä sorsien pesintää alueella, mutta aina näin ei tapahdu. Sorsien pesimähalukkuuteen vaikuttaa moni asia elinympäristön soveltuvuudesta lähtien. Kelluvat tekosaaret ja niillä olevat pesälaatikot toimivat osalla lajeista pesimäpaikkoina ja toisilla suojaisina lepäilylauttoina. 

Pienillä toimilla ja edullisilla tekopesillä voidaan parantaa lintujen pesintöjen onnistumista merkittävästi. On syytä kuitenkin muistaa, että etenkin heinäsorsat, tavit ja telkät pesivät usein varsinaisen kosteikon ulkopuolella ja tuovat kuoriutuneen poikueen kosteikolle ruokailemaan. Ei siis tarvitse huolestua, jos kosteikon tekopesät ovat asumattomia.

Mies vesialueen laidalla asettelemassa sorsien pesäputkea paikoilleen.
Sorsien pesäputkia eli sorsatuubeja voi rakentaa itse eri materiaaleista. Kuva: Ville Kankare

Perinteinen sorsan pesäputki soveltuu mainiosti heinäsorsille. Uudet pesäputket saattavat odottaa kuitenkin ensimmäistä asukkiaan useamman vuoden asennuksen jälkeen. Puusta tehty pesäputki on verkosta rakennettua mallia pitkäikäisempi ja soveltuu myös lokinpesän rakennuspaikaksi.

Telkänpönttö houkuttelee nimensä veroisesti telkkiä pesimään. Asenna uudet pöntöt hyvissä ajoin, sillä telkkänaaraat valitsevat seuraavan kesän pesäpaikkoja jo juhannuksen tienoilla. Pönttö sijoitetaan kohtuuetäisyydelle vesistöstä muttei kuitenkaan vesirajaan, etteivät minkit löydä pesää.

Vesialueen lähellä suuriaukkoinen linnunpönttö, jossa näkyy untuvaa.
Telkkä on kolopesijä. Sijoita pönttö niin, ettei sen edessä ole lentoesteitä. Kuva: Hannu Huttu

Maalaatikko on matala luolamainen pesä, jota etenkin sotkat ja haapanat suosivat. Laatikon voi sijoittaa joko kosteikolle muotoillulle saarelle tai kelluvalle lautalle. Tasainen katto on myös erinomainen paikka naurulokille tai tiiralle rakentaa sen päälle oman pesänsä.

Kelluva lautta, jonka päällä kariketta ja vaneriset laatikot.
Maalaatikko antaa suojaa petolintujen saalistukselta. Kuva: Tero Salmela

Hoitotuet

Kosteikon hoitoon sitoutumisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Hoitotoimet voivat tuoda kuitenkin myös kustannuksia. Kustannusten hallintaan yhtenä vaihtoehtona on maatalouden ympäristösopimus kosteikon hoitoon. Sopimus on viisivuotinen, ja siinä sitoudutaan rahallista tukea vastaan kosteikon hoitoon. Sopimusta haetaan alueellisesta ELY-keskuksesta. Tukea voi hakea aktiiviviljelijä tai rekisteröity yhdistys, kuten aluetta hoitava metsästysseura.