Tavoitteet ja toteutus

Kotiseutukosteikko LIFE+ -hankkeen päätavoitteena tukea kosteikkojen perustamista ja kunnostamista yksityismailla maanomistajalähtöisellä ja osallistavalla toimintatavalla sekä luoda pohjaa laajamittaiselle työlle kosteikkoelinympäristöjen perustamisen, kunnostamisen ja hoidon edistämiseksi.

Valtakunnallisessa esittely- ja kehittämishankkeessa rakennetaan tai kunnostetaan vesilintujen viihtyvyytä ja luonnon monimuotoisuutta lisäävä mallikosteikko yhteistyössä paikallisten kanssa jokaiseen maakuntaan, innostetaan ihmisiä kotiseutunsa kosteikkoluonnon hoitoon ja parannetaan sidosryhmien välistä yhteistyötä kosteikkoasioissa.

  • Vähintään 30 kosteikkoa pinta-alaltaan yli 200 hehtaaria vesilintujen elinympäristöiksi ja lisäämään luonnon monimuotoisuutta. 1 mallikosteikko vähintään kaikilla Suomen riistakeskuksen alueilla.
  • Sidosryhmien välinen yhteistyö kosteikkoasioissa on nykyistä tiiviimpää, ja parantuneen yhteistyön ansiosta kotiseutunsa kosteikkoluonnon hoidosta kiinnostuneita ihmisiä voidaan palvella nykyistä paremmin
  • Innostus kosteikkojen perustamiseen ja kunnostamiseen on kasvanut ja kosteikkoja kunnostetaan ja perustetaan nykyistä enemmän
  • Vesilintujen parimäärät ja poikastuotto ovat kasvaneet mallikosteikoilla, mikä kertoo kosteikon tarjoavan elinympäristöä monille muillekin lajeille
  • Kosteikkojen rahoitusmahdollisuudet kehittyvät hankkeen aikana ja tulevaisuudessa maanomistajan/toteuttajan näkökulmasta rahoituksen saanti helpottuu

Maanomistajien ja paikallisten yhdistysten toteuttama elinympäristöjen kunnostaminen ja muu riistanhoito on arvokasta luonnonhoitotyötä. Suuri osa vesilinnuistamme pesii lintuvesien ulkopuolella ihan tavallisella maaseudulla.

Mahdollisuuksia vesilintujen elinympäristöjen perustamiseen, kunnostamiseen ja hoitoon on jokaisessa kylässä. Kosteikot ovat tärkeitä myös vesiensuojelulle, sillä ne hidastavat veden virtausta, jolloin kiintoaine laskeutuu pohjaan ja ravinteita sitoutuu kasvillisuuteen.

Kotiseutukosteikko LIFE+ -hankkeessa on tarkoitus tukea kosteikkojen rakentamista kohteilla, joita maanomistajat ja paikalliset yhdistykset haluavat toteuttaa niiden tuottamien luonto-, vesiensuojelu-, maisema- ja virkistysarvojen vuoksi.

Kosteikolla tehtävät käytännön työt toteutetaan yhteistyössä paikallisten kanssa. Ajatuksena on, että paikalliset osallistuvat töihin puuston raivauksella sekä tekevät myös kaivu- ja maansiirtotöitä kohteen ja käytössä olevan kaluston mukaan. Kotiseutukosteikko LIFE+ -hankkeen puolesta on varattu tarvittavat rahat mallikohteiden kaivinkonetyöhön ja patomateriaaleihin.

 

Yhteistyötä starttirahalla

Käytännön töissä taustalla on starttiraha -ajattelu: Hankkeella kustannetaan kallista kaivinkonetyötä ja hankitaan vedensäätelyyn tarvittavat laitteistot. Paikalliset osallistuvat töihin talkoilla ja omalla rahoitusosuudellaan. Hankkeen rahoilla hommat käyntiin, ja yhdessä tehdään hommat loppuun. Mitä enemmän paikalliset toimijat ja yhteistyötahot osallistuvat kustannuksiin, sitä useammalle kosteikolle hankkeen varat riittävät ja sitä enemmän saadaan lisättyä elinympäristöä vesilinnuille.

 

Hyötyjen säilyttämisessä hoito tärkeää

Kosteikon hoito on erittäin tärkeää saavutettujen hyötyjen säilyttämiseksi. Kosteikon vuotuinen hoito on huomattavasti helpompaa ja edullisempaa kuin parinkymmenen vuoden välein toteutettava laajamittainen kunnostushanke. Kosteikon hoitoon kuuluu useimmiten rantojen raivaus, sedimentin poistaminen tulo-ojien suulta, vesikasvillisuuden niitto sekä tehokas ja jatkuva pienpetojen ja varisten pyynti.

 

Lisää monimuotoisuutta suojeluohjelmien ulkopuolisille alueille

Kotiseutukosteikko-hankkeen tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta maa- ja metsätalousalueilla, jotka sijaitsevat suojeluohjelmien ulkopuolella. Lajistoltaan monipuolinen kosteikko on hyvä myös vesilinnuille, ja vesilintuja voidaankin pitää kosteikkoluonnon hyvinvoinnin indikaattorilajeina. Kun kosteikolla pesii useampi vesilintulaji, kertoo tämä, että alue tarjoaa elinympäristöä suurelle joukolle muitakin lajeja.

 

Vesilintukantoja seurataan

Toimenpiteiden vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen seurataan vesilintukantojen avulla. Luonnonvarakeskuksen ohjeiden mukainen vesilintujen laskentapiste perustetaan kaikille mallikosteikoille. Kosteikoilla tehdään riistantutkimuksellisten pari- ja poikuelaskentojen lisäksi samalla menetelmällä loppukesän lintulaskenta ennen metsästyskauden alkua, sekä saalisseuranta metsästyskauden ajalta.

Vesilintuseurantojen lisäksi osalla mallikosteikoista tehdään tarkempaa seurantaa toimenpiteiden vaikutuksista mm. vesiselkärangattomiin. Kaikissa maakunnissa järjestetään myös kosteikkoihin ja pienpetopyyntiin liittyvä kyselytutkimus yhteistyössä Supikoira LIFE -hankkeen kanssa.

Päivitetty 5.2.2015