Suomussalmen Latvalampi on alle 10 hehtaarin laajuinen pieni järvi. Kaivetun laskuojan vuoksi sen vedenpinta laski kesän aikana hyvin alas. Latvalammen kunnostuksen tarkoituksena oli nostaa keskivedenpinnan tasoa, jolloin se vaati vesilain tarkoittaman luvan. Vesilupahakemus sai lainvoiman 9.7.2015, kun Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätökseen ei tullut valituksia.

Latvalammen toimenpidesuunnitelma 28.10.2011, 3,8 mt

Tavoitteena oli

• Parantaa Latvalammen tilaa vakiinnuttamalla keskivedenpinnan taso ja samalla estää vedenpinnan laskeminen hyvin alas kesän kuivan kauden aikana
• Lisätä kosteikkolajien, erityisesti vesilintujen lisääntymis-, levähdys- ja ruokailualueita, kun avovesialueita säilyy läpi kesän lammen luontaisilla alueilla
• Edistää virkistyskäyttöä, luonnon monimuotoisuutta sekä palauttaa järvimaisema
• Tuoda esille Latvalampea mallikosteikkona, jossa esitellään järven kunnostusta laskuojaan rakennetun puisen patoseinän avulla.

Latvalammen kosteikon kunnostamisen vaiheita:

Latvalampi kunnostuksen jälkeen 26.10.2015. Veden korkeus tulee säilymään luontaisella tasolla läpi kesän. Vesilinnuille ja myös kaloille on sopivaa elinympäristöä rantavyöhykkeestä alkaen, myös järvimaisema on palautunut. Kuva Matti Kervinen.

 

Vasen ilmakuva, v. 2004: ennen kunnostusta keväisin Latvalammen vesitilanne oli kevättulvan jäljiltä vielä hyvä.

Oikea ilmakuva, v. 2011: ennen kunnostusta kesän mittaan tapahtui suuri muutos: vedenpinta alkoi laskea ja keskiosaan jäi vain muutaman metrin levyinen vesiuoma. Mutapohjat alkoivat paljastua laajalla alueella lammen pohjoisosalla. Kuvat Maanmittauslaitos, lupanumero 4496/MML/15.

 

Valokuvat osoittavat miten Latvalammen vedenpinta laski useana havaintovuonna alas. Laskuojana toimiva Latvaoja oli ruopattu aikoinaan ja sen jälkeen vedenpinta pääsi laskemaan hyvin alas. Loppukesällä kahlaajille on sopivia mutarantoja, mutta vesilintujen elinympäristöt menetettiin. Kuvat Marko Paasimaa, Jyrki Kinnunen ja Juha Siekkinen.

 

Tiivisteseinä tervattiin lopuksi niiltä maanpinnan yläpuolisilta osiltaan, jotka jäivät näkyviin. Valmis tiivisteseinä pitää vettä ja myöhemmin asennettavilla settilankuilla, jotka myös tervattiin, ovat irrotettavia, jolloin vedenpinnan korkeutta voidaan hieman säätää. Tiivisteseinän tervaus esimerkiksi joka vuosi pitää sen hyvässä kunnossa ja estää lahoamista tehokkaasti. Kuva Juha Siekkinen 25.8.2015.

 

Lopuksi tiivisteseinä sahattiin oikeaan muotoon ja korkotasoon. Puron vesi oli laskenut puoli metriä, jolloin pystylankut voitiin sahata uoman kohdalta poikki läheltä vedenpinnan tasoa. Samalla asennettiin uudet solkilankut uoman kohdalla vedenpinnan tasoon. Kuva Juha Siekkinen 25.8.2015.

 

Tiivisteseinän jälkiosa rakennettiin miestyönä junttaamalla lankut puunuijalla ja –paalulla maaperään. Riistasuunnittelija Matti Kervinen nuijii ja riistasuunnittelija Marko Paasimaa pitää tikkaista kiinni. Ojan pohjassa oli paksulti mutaa ja reunoilla turvetta, jolloin junttaamalla pystyttiin upottamaan lankut vähintään metrin verran maaperään. Kuva Juha Siekkinen 25.8.2015.

 

Lankut kiinnitettiin 0,5 – 1 metrin välein läpiasennetuilla kierretangoilla solkilankkuihin. Tässä vaiheessa kaivinkoneelle voitiin seinää vielä jossain määrin tiivistää ja oikaista pystysuorassa suunnassa. Kuva Saara Siekkinen 28.7.2015.

 

Solkilankkujen väliin alettiin painamaan kaivukoneen avulla lankkuja yksitellen. Lankun alapää oli sahattu vinoon, jolloin painettaessa se painautui tiiviisti edellistä lankkua vasten. Jos sen ja edellisen lankun väliin jäi yli 1 cm:n rako, lankku nostettiin ylös ja se painettiin uudelleen. Sen jälkeen lankut asettuivat aina tiiviisti toisiaan vasten. Kuva Saara Siekkinen 28.7.2015.

 

Aluksi painettiin patoseinän molempiin päihin lankut pystyyn. Pystylankkujen molemmille puolille kiinnitettiin vaakasuoraan ns. solkilankut kierretangoilla. Puron vesi oli niin korkealla, että solkilankku jouduttiin laittamaan veden pinnan yläpuolelle. Tarkoituksena oli myöhemmin irrottaa solkilankut ja asentaa ne useita kymmeniä senttimetrejä alemmaksi sen jälkeen, kun vedenpinta oli laskenut. Puutavarana käytettiin lehtikuusilankkua, jossa oli kaksi ponttia. Kuva Saara Siekkinen 28.7.2015.

 

Patoa alettiin rakentamaan Latvajokeen, noin 50 m päähän Latvalammen luoteisnurkasta. Kuvassa vedenpinta on sillä tasolla, johon se on tarkoitus vakiinnuttaa tiivisteseinän avulla. Kuva Juha Siekkinen 28.7.2015.

 

Latvalammen pohjapato on suunniteltu järvestä laskevaan puroon, kuvan vasempaan reunaan. Laskuojaa on syvennetty ja oiottu kaivinkoneella, mikä johtaa järven kuivumiseen kesän aikana. Kuva Juha Siekkinen 21.9.2011.

 

Latvalammen pinta on laskenut laskuojan kaivuun myötä mahdollisesti kymmeniä senttimetrejä. Vedenpintaa ei ollut kuitenkaan tarkoitus nostaa niin korkealle, että kuvan etualalla oleva sammalpintainen alue jäisi veden alle. Rantavyöhyke (avovesialueen ja metsän välissä) on rahkasammalten peittämää, lähellä vesirajaa hyllyvän sammalpatjan vallitsemaa aluetta. Kuva Juha Siekkinen 21.9.2011.

 

Latvalammen pohjoispääs kuvattuna etelään 18.5.2011 (vasemmalla) ja 19.7.2011. Keväisin järven tilanne oli hyvä, koska kevättulva nosti vedenpinnan eikä kaivetun kapean laskuojan kautta ehtinyt virrata vettä kovin nopeasti. Kesän mittaan Latvalammen vedenpinta laski vähintään noin 30 cm ja matalat liejupohjat paljastuvat laajalta alueelta. Kunnostamisen tarkoituksena oli vakiinnuttaa veden korkeus vasemman kuvan tilanteeseen estää oikean kuvan tilanteen kehittyminen. Kuvat Juha Siekkinen (vasen) ja Marko Paasimaa.