Runkaus, Tervola

Vanhalle turvetuotantoalueelle syntyvä 14 ha kosteikko toimii niin pesimä- ja levähdysalueena linnuille kuin virkistysalueena paikalliselle kyläyhteisölle. Kosteikolle on on muotoiltu pesimä- ja levähdyssaarekkeita, tasattu vedensäätelylaitteelle kulkeva huoltotie ja asennettu puolimunkki sekä muotoiltu varsinainen, 650 metrin pituinen patopenkere 

Ilmakuva kosteikosta.

Tilanne marraskuussa 2020. Kuva: Holtti Hakonen

Alue vielä tuhkalannoitetaan ja viljellään ennen tulvittamista. Tuhkalannoituksella nostetaan turvemaan pH:ta, jotta kasvit voisivat kasvattaa mahdollisimman vahvan juuriston pitämään maa-aineksen paikoillaan veden eroosiovoimaa vastaan. Kesannointivuoden aikana pato ja saarekkeet saavat myös aikaa asettua ja tiivistyä. 

Kaivinkone muotoilemassa patopengertä.

Padon rakentamista syyskuussa 2020. Kuva: Holtti Hakonen

Kosteikolle saatiin jo syksyllä 2020 hieman vettä rankkojen sateiden myötä ja sinne odotetaan ensimmäisiä lintuja kesällä 2021. Kesällä 2021 kosteikolle asennetaan sulkulaitteella varustettu tulovesiputki, mutta varsinainen tulvittaminen tapahtuu vasta keväällä 2022.  

Suunnitelman laadinta: Esko ViitanenVille Viitanen ja Teemu Maikkunen 

Kaivinkonetyö: Kiinteistöhuolto ja maanrakennus Martin Oy 

Päivitetty 18.11.2020