Kurjenneva

Seinäjoen Kurjennevan kosteikko on yksi kolmesta Pohjanmaan mallikosteikoista. Kosteikko on toteutettu joulukuussa 2012. Kurjennevan kosteikon osoite on Kuortaneentie 1453, Seinäjoki.

Kurjenneva on laaja turvetuotantoalue Seinäjoen länsipuolella. Alueen omistaa Vaskiluodon Voima ja turpeen nostosta on vastannut Etelä-Pohjanmaan Turve Oy. Ne ovat suhtautuneet hyvin myönteisesti kosteikon perustamiseen. Ensin mainittu on osallistunut myös kosteikon perustamisen kustannuksiin ja jälkimmäisen koneurakointia on voitu käyttää kaikissa rakennustöissä. Alueen metsästysoikeus on Kurjennevan Eränkävijät ry:llä, joka on tehnyt puuston ja pensaikon poistoa laajalla alueella yhdessä Etelä-Pohjanmaan Turve Oy:n kanssa.

Turpeen nosto on loppunut osalta alueesta useita vuosia sitten ja näille alueille on tehty kosteikon rakenteita marras-joulukuussa 2012. Alueen perustettavan kosteikon laajuus on noin 15 hehtaaria ja siinä on kaksi erillistä kosteikkoa, itäinen ja läntinen kosteikko. Läntisellä kosteikolla on ollut ruokohelpiviljelyä.

Kurjennevan kosteikkosuunnitelma (4,6 Mt)

Kosteikkosuunnitelmaa saa käyttää apuna oman kosteikkohankkeen suunnittelussa.

Ilmakuva Kurjennevan kosteikolta vuodelta 2014. Kuva: Juha Heikkilä

Ilmakuva Kurjennevan kosteikolta vuodelta 2014. Kuva: Juha Heikkilä

Kurjennevan läntinen kosteikko 30.11.2012. Vasemmalla kaivinkonekuljettaja Esko Saarijärvi Etelä-Pohjanmaan Turve Oy:stä patolaitteen ja patopenkereen vieressä. Kesällä 2013 tuolla kohdin vettä on n. 60 cm. Taustalla olevan auton kohdalla tulee olemaan vettä n. 50 cm. Kuva Juha Siekkinen.

Kurjennevan läntinen kosteikko 30.11.2012. Vasemmalla kaivinkonekuljettaja Esko Saarijärvi Etelä-Pohjanmaan Turve Oy:stä patolaitteen ja patopenkereen vieressä. Kesällä 2013 tuolla kohdin vettä on noin 60 senttimetriä. Taustalla olevan auton kohdalla tulee olemaan vettä noin 50 senttimetriä. Kuva: Juha Siekkinen

Kun kosteikko halutaan tyhjentää, nostetaan etulevyä jonkin verran ylös. Tyhjennys voidaan tehdä hallitusti ja vähäisellä vedenjuoksutuksella. Kuva Juha Siekkinen, 22.11.2012.

Kun kosteikko halutaan tyhjentää, nostetaan etulevyä jonkin verran ylös. Tyhjennys voidaan tehdä hallitusti ja vähäisellä vedenjuoksutuksella. Kuva: Juha Siekkinen

Patolaitteen eteen nostettiin lopuksi kahdella virtaamaputkella varustettu etulevy. Vedenpinnan ollessa alhaalla, vesi virtaa aluksi alemmasta pienemmästä putkesta ja vedenpinnan noustessa osa vedestä alkaa virrata myös ylemmästä putkesta. Putket ovat vinottain alaspäin, jolloin veden pinnalla mahdollisesti kelluva turve ei tuki putkia. Patolaite on kaupallinen malli ja sen on valmistanut oulunsalolainen Ecofoster.

Patolaitteen eteen nostettiin lopuksi kahdella virtaamaputkella varustettu etulevy. Vedenpinnan ollessa alhaalla vesi virtaa aluksi alemmasta, pienemmästä putkesta ja vedenpinnan noustessa osa vedestä alkaa virrata myös ylemmästä putkesta. Putket ovat vinottain alaspäin, jolloin veden pinnalla mahdollisesti kelluva turve ei tuki putkia. Patolaite on kaupallinen malli ja sen on valmistanut oulunsalolainen Ecofoster.

Patolaite peitettiin turpeella ja maisemoitiin etureunaa myöten pintaturpeella, jossa oli tiivis kasvillisuus. Kuva Juha Siekkinen, 22.11.2012.

Patolaite peitettiin turpeella ja maisemoitiin etureunaa myöten pintaturpeella, jossa on tiivis kasvillisuus. Kuva: Juha Siekkinen

Kurjennevan läntiselle kosteikolle asennettiin vedenpinnan säätelyä ja kosteikon tyhjennystä varten muovinen virtaamansäätöpato ja siihen lähtöyhteeksi muovinen rumpuputki. Niiden perustaksi kaivettiin kosteikon pohjalta savea, jonka päälle laitettiin suodatinkangas. Rumpuputken sivuille ja päälle kasattiin lisää savea ja se tiivistettiin polkemalla. Suodatinkangas nostettiin patolaitteen sivuille. Kuva Juha Siekkinen, 22.11.2012.

Kurjennevan läntiselle kosteikolle asennettiin vedenpinnan säätelyä ja kosteikon tyhjennystä varten muovinen virtaamansäätöpato ja siihen lähtöyhteeksi muovinen rumpuputki. Niiden perustaksi kaivettiin kosteikon pohjalta savea, jonka päälle laitettiin suodatinkangas. Rumpuputken sivuille ja päälle kasattiin lisää savea ja se tiivistettiin polkemalla. Suodatinkangas nostettiin patolaitteen sivuille. Kuva: Juha Siekkinen

Päivitetty 9.2.2016