Sudenkorennot

Sudenkorennot Suomessa

Suomessa on tavattu 60 sudenkorentolajia, joista uusimpana sormusukonkorento 16.7.2013 (Karjalainen 2013). Sudenkorennot ovat lintujen tapaan hyviä bioindikaattoreita: vakituisten lajien häviäminen osoittaa ympäristön muutoksia tai saastumista. Sudenkorentojen toukkien tai niiden kuoriutumisnahkojen esiintyminen on todiste lajin lisääntymispaikasta, sen sijaan aikuisia voi tavata kaukanakin lisääntymispaikoista (Karjalainen 2002).

Ympäristöhallinnon v. 2000 luokituksen mukaan Suomen lajistosta neljä on uhanalaisia:

  • eteläntytönkorento
  • kääpiötytönkorento
  • viherukonkorento
  • sorjahukankorento

Suomen lajistosta neljä on rauhoitettu:

  • viherukonkorento
  • sirolampikorento
  • lummelampikorento
  • täplälampikorento

EU:n direktiivilajeja ovat:

  • viherukonkorento
  • sirolampikorento
  • lummelampikorento
  • täplälampikorento
  • kirjojokikorento.

Sudenkorentojen elintavat ja elinympäristöt

Sudenkorentojen toukat elävät petoina vedessä 1-3 vuotta, ukonkorentojen toukat jopa 6 vuotta. Vastakuoriutuneet aikuiset lentävät pois vesien ääreltä, jopa monen kilometrin päähän. Sen sijaan tytönkorennot jäävät lähistölle. Muutaman päivän-parin viikon kuluessa korentoaikuiset tulevat sukukypsiksi ja palaavat takaisin vesien äärelle parittelemaan ja munimaan (Hämäläinen 2000).

Sudenkorentoja elää hyvin monenlaisissa elinympäristöissä.  Joitakin lajeja elää hiekkakuopissa ja vastaavissa kaivannoissa, useimmat elävät virtaavissa vesistöissä, järvissä, lammissa, soilla ja merenrannoilla (Karjalainen 2002). Yleisimmät lajimme elävät monenlaisilla kosteikoilla, kuten soilla ja järvillä. Esimerkiksi keihästytönkorennon, ruskohukankorennon, vaskikorennon ja ruskoukonkorennon voi tavata monenlaisilta vesistöiltä.

Suurimmillaan lajimäärä on puhtaiden jokien ja metsäpurojen varsilla sekä pienillä lammilla. Yhdeltä suolammelta voidaan tavata jopa 20 lajia. Yleensä lammet ovatkin parempia korentopaikkoja kuin isot järvet (Karjalainen 2002).

Virtaavien vesien lajeja ovat esimerkiksi purokorento, jokikorennot, neidonkorennot, sorjahukankorento, eteläntytönkorento, punatytönkorento ja sulkakoipikorento. Mikäli valumavedet tulevat pääasiassa viljelymailta, korentolajeja on selvästi vähemmän. Karjalaisen (2002) mukaan joki- ja purokorentoja ei tavata tällöin juuri lainkaan.

Sudenkorentolajistoon ja yksilömäärään vaikuttavat ympäristön kasvisto, puhtaus, vesistön koko, virtausnopeus, lämpötila, PH-arvo, kirkkaus, syvyys, aurinkoisuus, ravinnon määrä ja saalistajat. Sudenkorennot valitsevat elinympäristönsä näkökykynsä avulla: veden heijastukset, polarisoitunut valo, kasviston muoto, laajuus ja lajitoverit ovat tärkeitä tekijöitä munimispaikan ominaisuuksissa (Karjalainen 2002).

Kotiseutukosteikko Life+ -hankkeessa tehdyillä kosteikoilla on todettu jo ensimmäisenä kesänä runsaasti sudenkorentoja. Kosteikon rakentaminen esimerkiksi entiselle pellolle tai suolle on tarjonnut sopivia elinympäristöjä mikä ilmenee kesällä parveilevina sudenkorentoina.

Kosteikkojen säilyttäminen on hyödyllistä

Elinympäristöjen pysyminen luonnontilassa tai niiden kaltaisina on paras keino suojella sudenkorentoja. Erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat kirkasvetiset purot, suolammet, suot, järvien ja meren runsaskasvustoiset lahdet (Karjalainen 2002).

Sudenkorentoja uhkaavat lähinnä vesistöjen rakentaminen, likaantuminen ja rehevöityminen (Karjalainen 2002). Vaikka uhanalaisiksi luokiteltuja sudenkorentoja on vain vähän, mutta moni laji on vähentynyt tai kadonnut entisiltä esiintymisalueiltaan. Etelä-Suomen rannikkoalueilla jokikorentolajit ovat vähentyneet, koska puhtaita jokia on vain vähän jäljellä. Soilla esiintyvät lajit ovat vielä suuremmassa ahdingossa. Esimerkiksi pohjanukonkorento, hoikkakiiltokorento ovat vähentyneet Etelä-Suomessa, koska ojittamattomia avosoita on enää hyvin vähän jäljellä (Karjalainen 2002).

Valokuvaamalla sudenkorennot tutuiksi

Kuvaamista eri ympäristöissä kesän aikana

Lajeja voi kuvata eri ympäristöissä ja niiden elämänkierrossa on kiinnostavia vaiheita kuvattavaksi asti. Koiraat valtaavat itselleen reviirin, jolloin ne ovat paljon liikkeessä. Parittelun ja muninnan aikana yksilöt ovat vähiten arkoja, jolloin niistä voi saada hyviä otoksia. Toukkien noustessa kuoriutumaan ilmaversoisille kasveille kuvausmahdollisuudet ovat hyvät, koska toukat ovat verraten hidasliikkeisiä ja kuoriutuminen aikuiseksi on hidasta.

Sudenkorentoja tapaa monenlaisilla kosteikoilla, jolloin kuvausmahdollisuuksia on hyvin tarjolla. Alku-, keski- ja loppukesällä on lennossa eri lajeja, joten kuvausaikaakin on kuukausia. Jos vesialueilla on käytettävissä vene, eri lajeja voi löytää aivan rannasta avovesialueelle kelluslehtivyöhykkeelle saakka.

Sudenkorentoja pitää lähestyä rauhallisesti, sillä niiden näkökenttä on erittäin laaja ja silmät aistivat lähiympäristössä tapahtuvan liikkeen erinomaisesti. Toisinaan vaikuttaa siltä, että eri yksilöt reagoivat hieman eri tavalla, jotkut ovat arkoja, kun taas toiset antavat tulla paljon helpommin lähelle yhä uudestaan.

Kuvaustekniikka

Nykyaikaiset digikamerat soveltuvat sudenkorentokuvaukseen mainiosti. Jos käytössä on digijärjestelmä ja lyhyt teleobjektiivi, voi saada hienoja otoksia monista lajeista. Myös digipokkareilla voi onnistua kuvauksessa. Niiden hankaluutena on saada tarkennus kohdistumaan oikeaan paikkaan, sillä automaattitarkennus voi kohdistua esim. etu- tai taka-alan kasveihin tai alustaan, jolla yksilö on. Läheltä kuvattaessa terävyysalue syvyyssuunnassa on hyvin lyhyt, joten tarkennus pitäisi pystyä kohdistamaan yksilöön.

Ukonkorennot ovat taitavia pysymään lennossa paikallaan ja tällöin voi yrittää niiden lentokuvausta. Kannattaa yrittää etsiä paikka, jossa yksilö näyttää pysähtyvän usein. Järjestelmäkameran sarjakuvauksella voi saada otettua monta kuvaa yhden pysäyksen aikana. Hyvällä tuurilla sieltä löytyy tarkka kuva, jossa korento on vieläpä sopivassa asennossa!

Digijärjestelmäkameroiden sarjakuvausmahdollisuus on kätevä, sillä pienikin tuulenvire heiluttaa kasvillisuutta ja terävän kuvan saaminen on sattumaa. Tuntomerkkien tallentamiseksi kannattaa pyrkiä ottamaan paljon kuvia tarkentamalla etu- ja takaruumiiseen erikseen sekä päältä ja sivulta lajista riippuen, koska eri lajeilla tärkeiden tuntomerkkien sijainti vaihtelee. Siipisuonituksen havainnointiin riittää, että edes toiselta puolelta on tarkka kuva.

Lämpimällä auringonpaisteisella päivänä sudenkorennot ovat aktiivisesti liikkeellä ja kuvaukseen on riittävästi valoa. Kuvausta haittaa mm. kasvillisuuden aiheuttamat jyrkät valaistuserot, mikäli yksilöt laskeutuvat kasvillisuuden sekaan. Avoimilla paikoilla on mahdollista saada laajempi syväterävyysalue ja lyhyt suljinaika, jolloin lentävien sudenkorentojen kuvaus on helpompaa.

Valokuvaamisen edut verrattuna keräämiseen

Valokuvaaminen on suositeltava tapa tallentaa havaintoja ja sudenkorentoelämyksiä:

  1. Valokuvaamisessa et tarvitse keräyslupaa! Jos keräät eläviä yksilöitä, sinulla pitäisi olla varalta keräyslupa, mikäli et ole aivan varma, ettei kyseessä ole rauhoitettu laji.
  2. Digikuvat on helppo järjestellä, varmuuskopioida jne. Kerättyjen yksilöiden neulaaminen, etiketöinti ja säilyttäminen vaativat kärsivällisyyttä, huolellisuutta, aikaa ja säilytystiloja.
  3. Digikuvissa lajien värit säilyvät haalistumatta vuodesta toiseen. Kerätyt yksilöt menettävät jo muutamassa päivässä kirkkaita värejä ja ne muuttuvat monilta osiltaan tummiksi.
  4. Digikuvia voit lähettää muille, mikäli haluat määritysapua tai haluat näyttää onnistuneet otoksesi. Vaivalla tehdyn kokoelmanäytteen kuljettaminen tai lähettäminen jonnekin – tuleekohan ehjänä takaisin?
  5. Onnistunut kuva lentävästä sudenkorennosta, parittelevista sudenkorennoista, kuoriutumassa olevasta toukasta niiden omassa elinympäristössä antaa onnistumisen tunnetta, johon voi palata kuvan välityksellä yhä uudestaan.
  6. Digikuvilla voi tallentaa paitsi lajin, myös kesäpäivän tunnelmaa, onnistuneen luontoretken muistoja jne. Eikä sinun ole tarvinnut ottaa eläviä yksilöitä kiinni, mikä on luontoystävän hyönteisharrastukselle eettisesti suositeltava lähtökohta!

Lähteet:

Hämäläinen, M. 2000. Sudenkorennot. Teoksessa Suomen luonto, selkärangattomat, sivut 72-75. Weilin+Göös, 2. painos, Porvoo 2000.

Karjalainen, S. 2013: Suomen sudenkorennot. www.korento.net. Haettu 8.3.2014.

Karjalainen, S. 2002. Suomen sudenkorennot. WS Bookwell, Porvoo 2002.

Juha Siekkinen

Päivitetty 11.3.2014